Unen tiede

Katsoin äsken Science of Sleepin, toistamiseen. Kaisa oli kiltti ja lainasi leffaa.

Muutenkin päätin ottaa tämän viikonlopun levon kautta. Töitä siis molempina päivinä, mutta omaa aikaa. Olen saanut luettua pari sataa sivua romaania. Kuunnellut Ryan Adamsin Jacksonville City Nights levyä, kuten myös Asan Terveisiä kaaoksesta. Ja parasta, että krapulaa ei ole, eikä tule.

Söin eilen Pihlajasaaressa mansikoita, tänään napsin luumuja, kun hyviä sai halvalla. Mieletöntä viettää kesää ja harhailla omissa ajatuksissaan. Uiminen on myös kesän parasta viihdettä. Meinasin mennä tänä yönä uimaan, mutta tajusin, että puistot ja rannathan ovat täynnä teinejä, juhlimassa koulun alkamista. Onneksi ei vielä.

Mutta palaan vielä tuohon uneen. Olen piakkoin käpertymässä sikiöasentoon sängylle, on liian kuuma nukkua pariin ensimmäiseen tuntiin, loppuyön näen unia, joissa seikkalen liikaa. Hengästyn ajatuksesta, että sukellan syvänmerenpohjaan ja että Itämeressä ui valtavia meduusaparvia. Näin viimeyönä pätkiä vanhoista unistani, pitkästä aikaa häiritsevä seepiansävyinen satamauni tuli nopeutetulla puheella. Isäni puhuu siinä merimieheydestä, minä olen pieni lapsi. Minulla on ponnarilla hiukset, enkä ymmärrä miksi valaat uivat ihan laiturin vieressä. Minusta olisi pitänyt tulla meribiologi. Itämeren meduusat olisivat löytäneet ymmärtäjän.

Rautatiekatujen ympäristö on hektistä, onnelassa melskataan, meidän porras on kustu ja kuulen yöllä unen seasta keskusteluja, jotka kotimatkalla suutelemaan pysähtyneet kertovat toisilleen. Siellä on myös rikkinäisten pullojen ääniä, rikkinäisten ihmisten itkuja. Mutta ei kaduta yhtään, vaikka onkin tässä ihan kulmilla niin paljon baareja. Elämää pitää olla, elämää voi hiljentää, mutta ei koskaan ottaa pois. Tervetuloa melskaajat, kyllä minä teidät kestän.