Aleksandrs Chaks

Uz jaunaa pontonu tilta,
kur sniegs
virpo pretiim man uzbaaziigs
ka veci likumi, meitas un bazniicas
uz katra stuurat
ar saviem lieliigi izceltiem deguniem;
kur kugjiitis shnjaakaa uz Daugavas
un blisina
ar savu vieniigo lampu pie skurstenja
kaa gaajeejs ar degoshu papirosgalu
Un vinja duumi shkjiet tumsaa
kaa apsarmots koks.

Uudelle ponttoonisillalle
missä sataa lunta
käänny vastoin minua pian
kuin vanha laki, tytöt ja kirkot
jokaisella kulmalla
suurineen loistavineen tulineen
minne venhonen lipuu Väinäjoella
ja hehku
ainoan lampunsa, savupiipun kupeessa
miten katoaa leimuavan kääreen pala
ja hän polttaa näennäisesti pimeässä tupakkaansa
kuin huurtuu puu

Uz jaunaa pontonu tilta
es satiku kungu.
No vinja pretiim man dvesa
taads resnums un omuliiba
ka no cuukcepesha uz balti apklaata galda
un manaa dveeselee,
kuru kaa enkuru
es biju nolaidis savas skaidriibas dibenaa
ieshaavaas struukla,
piklmelkna naida un niknuma
izdzeest kaa lukturi

Uudelle pontoonisillalla
tapaan herran.
hän vastaa sielustani
tuo tiheys ja kotoisuus
kuin paistettu sika valkealla peitetyllä pöydällä
ja minun sieluni
kuin ankkuri
olin herkkä taustani selkeydessä
läpi oman nopeuteni,
musta raha ja viha
poista valaisimet

ar duure triecienu
no kunga galiigaas sejas to mieru
kas vinjaa atgaazies smaida
kaa mirdzoshs daargakmens
vinjam veidotaa apkalumaa.

nyrkkien teoin
miehen lopulliset kasvot rauhassa
mikä hänet sai hymyyn
kuin loistava jalokivi
hänen tekonsa sitovat.