ohos. 100 täys.

Luulin, että se olisi vasta seuraava. Mutta yllätyksiä on monenlaisia.

Perustin blogin miltei vuosi sitten 12.elokuuta pitämään yllä omaa päätäni ennen kuin lähtö Latviaan oli käsillä. Samaan aikaan myös ystäväni Riikka lähti kohti Beniniä ja ystäväni Teemu kohti Pietaria. Meistä kaikista tuli expatteja. Sittemmin minä olin ainut joka tuli maitojunalla kotiin. Muut jaksoivat koko vuoden.

Ajan kanssa Latvia näytti myös paskempia puoliaan. Niistäkin on henkisesti jo päästy yli.

Keväällä painiskelin tyhjyyden kanssa. Ja pitäisikö päivittää blogia elämästä, jossa tapahtuu liikaa, muttei mitään merkittävää? Kevät meni Ruskeasuolla ja sitten alkukesä kuin huumassa.

Nyt jotenkin heinäkuussa ajatukset muodostuivat ja konkretisoituivat sairastumiseen. Ja myös vuosien tuska ja pinnistys pääsi ilmeisesti vilahtamaan kuoren ohi. Olen huomannut, että saa olla myös heikko ja ärtynyt. Ja ennenkaikkea väsynyt. Väsymys on ilmennyt monin tavoin: en jaksa katsella ihmisiä, en jaksa lähteä ulos, en jaksa herätä aamulla, enkä varsinkaan jaksa juoruta paska-asioita päivittäin. Enkä jaksa olla vihainen, ärtynyt, typerä, väsynyt enkä varsinkaan kipuinen. Pärjään siis erittäin hyvin.

Työt ovat yksipuolisia, joskus jopa tylsiä. Kaipaan elämääni haastetta, ja toivottavasti tuleva vuosi tuo sitäkin. Piakkoin juhlin varttivuosisataa -- olen vielä ihan nuori ja sitten onkin taas koulunkäynti ajankohtaista. Toivottavasti seuraavan vuoden aikana päivittelen sitä, kuinka vaikea on saada gradupaperi valmiiksi. Isi ja äitikin voisivat olla tyytyväisiä - lapsensa valmistuu keskimääräistä nopeammin, vaikkeivat vieläkään voi uskoa, että yliopistossa voi kuluttaa aikaa enemmän kuin neljä vuotta.

Eniten kuitenkin -- jipii, voisin rummuttaa, että jatkan jotain muitakin blogeja. Vilkaiskaapa profiilin alta. Ehkä jopa keskustelua aikaansaaden.

Ainiin, minun piti paljastaa jotain: ei minulla ole mitään paljastettavaa, asianosaiset tietävät minusta juuri sen minkä täytyy -- ymmärtääkseen edes hetkittäisesti.