Ihmiskunnan jatkuminen on riippuvainen punaviinin läträämisestä

Juttelin äsken tärkeän ystävän kanssa puhelimessa, kerroin temppuilevasta tietokoneesta ja keskusteluista, joita olen käynyt ja päivästä. Hän kertoi minulle aamusta, haikeudesta ja antoi mainioita elämänohjeita, joista ensimmäinen päätyi otsikkoon. Hän käytti myös sanayhdistelmää "saalistamaan raitiovaunuun", joka nauratti minua enemmän kuin uskoisitte.

BW skype-chatti vilkkuu raivokkaana, on tulossa BIG Launch -kampanja, jota varten minunkin pitäisi piakkoin kääntää sivustolle n.30 prosenttia koko suuren sivuston määrästä. Muutoin tein täyden päivän töissä. Pelattiin Slyta, hullunkurisia perheitä, tehtiin 18-vuotiskutsukortteja, syötiin (minä söin kasvispitsaa ja nuoriherra kanaacurrykastikkeella). Katsottiin vähän suomiruotsia ja käytiin vielä hakemassa mäkkäristä päärynäpirtelö, itse ostin puolitoistalitraa sitruunavissyä.

Tuo Pioneer to the falls on aika helpotus kappaleena, minusta se on vaan yksi kauneimmista kappaleista, jonka olen IhkaOikeasti kuullut livenä - tämä tapahtui pimenevässä Tukholman yössä. Pimeistä öistä puheenollen, minua kiinnostaisi pimeässä yössä punaviini. Enkä aio alkaa jatkamaan ihmiskuntaa, olen edelleen sitä mieltä, että tämä maailma on täynnä yksinäisiä (lapsia ja aikuisia), joista voin pitää huolta ja koettaa rakastaa - en siihen tarvitse omia geenejäni (jotka muuten ovat aika paskat) liittää.

Minua oikeasti harmittaa, että kone jumittelee nykyisin koko ajan. Voisiko joku tulla siivoamaan, kun omat taidot ei enää riitä! Tein kävelyennätyksen Ruoholahdesta Kampin kautta Etu-Töölöön. Mietin asioita ja elämää ja oho, en vielä päässyt maailmankaikkeuden reunalle niinkuin silloin Lukiossa vuonna 1999, mutten ollut kaukanakaan. Noin viidentoista minuutin matkaan sain tuhlattua miltei 40min. Kävelin ja kävelin, muttei se edistynyt. En käsitä. Ehkä astuin johonkin aika-avaruus-pätkäämöön.