hiljaisuus

Nokun oon viimeaikoina alkanut kärsimään metelistä. Kovista äänistä, korvien soinnista, kovaäänisestä puheesta, liikenteen melusta. Yliopiston käytävät on pahimpia, liikenteessä voi valita hiljaisempia katuja (Töölönlahdelta kotiin ei suinkaan Manskua pitkin vaan Töölön pikkukatuja).

En sitten tiedä, riippuuko se jostain, vai olenko muuttumassa tylsäksi ihmiseksi, joka ei kestä a) ihmisiä, b) ääniä, c) alkoholia, d)mitään muutakaan, vaan vittuuntuu kaikesta mitä tapahtuu. Minusta on kuitenkin mukavaa olla rauhassa ja puuhastella, jutustella ja paneutua asioihin. Ja jos ihmiset jaksavat niin, hyvähän se oisi.

Mulla on myös ongelma, että kun ei pysty olemaan ilman musiikkia. En käsitä, että ääripäät. Tai eikai ne ihan, mutta sillälailla, että niinkuin... Hiljaisuus on jotain niin pyhää, että sitä sallitaan vain tietyssä mielentilassa. Parhaita ääniä ovat kuitenkin ne, jotka tulevat luonnosta. Muistelen sitäkin kertaa kun soudettiin Savuniemellä serkkujen kanssa ja huuhkaja huhuili metsässä. Huhuiltiin takaisin ja samalla majava läiskäisi häntäänsä veteen. Iltaisin sirisee.

Hei, mä kaipaan muutenkin sitä: silloin parin tunnin sukulaiskyläily riitti kerhon kokoontumiseen, avannon kairaamiseen, metsässä samoiluun ja järvellä souteluun, kesäisin jopa triatloniin (Sieltä mistä tie aukeaa peltojen keskelle metsän siimeksestä, noin 300 metrin päästä talosta, siellä oli pyörät puun alla. Radiopuhelimella ilmoitettiin lähtöaika alapäähän mäkeä, jossa otettiin aikaa. Talon edessä jätettiin pyörä pois ja jatkettiin matkaa juosten ensin maakellarin ohi kohti rantaa, jossa suoraan laiturilta uimaan kohti vastarantaa. Ja sitten vielä takaisin uintia ja maali oli kun selvisi takaisin laiturille. Riina-serkku vanhempana otti aikaa, toimi hengenpelastajana tarvittaessa ja minä, Elina, Annika (siskot) sekä Jyri ja Jarno (serkut) kilpailtiin. En enää muista kuka voitti, mutta muistan, että kivaa oli.) Mutta mitä nyt kun menemme Savuniemelle? No, ehkä erä Skip-Boa, teeveen tuijottelua ja sitten kahvittelut. Ja kaikki on kadonnut.

Mulla soi korvissa, tinnittaa silloin tällöin. Onneksi ei vielä yhteenkyytiin. Pitäisi hankkia jostain paremmat korvatulpat taas. Eipä tuota tosin keikoilla oikein ole edes tullut käytyä. Nyt pitäis löytää sopiva levy lauantai-iltaan. Jeff Buckleyn Mystery White Boy. Saa kelvata.