painajaisia

Olen nähnyt painajaisia viimeisen viikon jokaisena päivänä. Milloin kuolleet nousevat haudoistaan, milloin murhaan (kyllä!) jonkun tuttavan. Toissayönä heräsin kylmässä hiessä, olin murhannut n. 10 vuotta sitten ala-astekoulukaverini Mikan (joka on oikeasti s. 1982 - k. 1998), joka kuitenkin oli ala-astekoulukaverini Kimmo (epäilemättä vielä elossa). Hautasin hänet (14-vuotiaana) hautausmaalle, ja nyt 24-vuotiaana tunnustin murhan, mutta minua ei otettu tosissaan, koska 14-vuotiaalla ei ole rahkeita murhata samanikäistä.

Uni tuntui liian todenmukaiselta, koska tiesin unessa, että Mika on kuollut, mutta onko niin, että olen sitten mennyt tappamaan Kimmon. Unessa molempien vanhemmat (jotka olen usein tavannut) olivat armeliaita minulle. Halasivat, ja sanoivat, ettei koko maailman painoa ja muiden tekoja tarvitse kantaa olallaan. Kylmät väreet menevät selkäpiissä, kun vain ajattelee asiaa. En osaa suhteuttaa asiaa yhtään. Muut yöt eivät sen helpompia ole olleet. Menisi vaan ohitse tämäkin kausi. Pelottaa vaan niin helvetisti.

Miksi pojat olivat unessani? Miksi myös Guntars ja Uldis (menneitä latvialaisia tuttavia) seikkailevat homehtuneina unissani? Olen yrittänyt rauhoitella itseäni kuuntelemalla Pärtiä. Juomalla vähemmän kahvia ja alkoholia.

Muutoin täällä on samanlaista kuin aiemmin. Syksyä ilmassa, lämpimiä päiviä ja sadetta. Tänään on sadetta. Flunssakausi meneillään, opetustakaan ei ole suurimmassa osaa ajasta (Andan lapsi on sairas, ei kansanmusatunteja ja Ieva on sairaana, ei soittotunteja). Ja Andan ja Ievan lisäksi meillä ei ole kuin Martinshin, toisen Ievan ja jonkun vanhan puolalaisen sedän tunteja. Toisinsanoen, huomenna menen vasta kouluun seuraavan kerran. Ahdistaa vähän, koska luentojärjestyksiä on muutettu, eikä mulle perinteisesti kerrota mitään. Opiskele siinä sitten. Eniten odotan kenttätyökurssia Latgalessa. Aikeena on siis mennä sinne viikoksi tai viikonlopuiksi kuuntelemaan mummojen laulua ja keskustelemaan heidän kanssaan kansanperinteestä. Lisäksi treenataan haastattelujen tekoa ja muuta vastaavaa, havainnointia ja sellaista. Voisihan sitä tietysti niissä pikkukylissä tehdä pienimuotoista tutkimusta myös nuorten musiikkikulttuurista: mihin se yltää niin syrjäseudulla; mitä he kuuntelevat, mistä saavat musiikkinsa, soittavatko, tanssivatko, laulavatko?

Äiti soitti. Kertoi kuulumisia. Niistä sitten mitään.