vielki sattuu. en oo menny mihkää ku en kykene.

nyt sattuu. aika kovasti. arvon lähdenkö mariaan vai en. ei ne kyllä varmaan mitään voi tehdä. otin brufen 800sta tunti sitten, eikä kipu helpota.

Posti (palvelee ihan vitun varmasti)

Sain tänään kirjeen, se on harvinaista, saan kirjeitä vain harvoin, varsinkin kun kaverit menevät naimisiin: kutsuja.

Tänään se kävi taas. IHANAA, Johanna ja Tuomo menee naimisiin! Avasin onnessani eteenpäinlähetettyä kirjettä. Osoite oli vanhaan asuntooni, mutta ihan kaikille en ole uutta osoitetta jakanut, enhän tiedä Johannankaan nykyistä osoitetta. "Meillä on ilo kutsua Teidät häihimme Tampereelle 11.8.2007." Tässä vaiheessa viha postia kohtaan kasvoi suuremmaksi kuin... En osaa sanoa.

Voisin muutoin syyttää itseäni, mutta mullapa on voimassa Postin käännöspalvelu, joka kääntää eli edelleenlähettää vanhan asunnon postit uuteen! Perkeleen perkele, meni heti maanantai pilalle.

Johanna ja Tuomo, jos luette blogiani, en tarkoituksella jättäytynyt protestiksi häistänne. Vain siksi, etten tiennyt teillä sellaisia olevan. Anteeksi!

Chili

Nyt töissä, on hiljaista. Eilinen ilta sujui hyvin, yö vielä paremmin. Näin kauniita unia. Joskus jätän CD:n yöksi päälle repeatilla. Viimeyönä tein niin, soitin Jeff Buckleyn Gracea. Vaikka joskus näenkin lucideja, nyt sellaista ei tullut. Oli vain uni, jossa olin elokuun yössä Jeff Buckleyn keikalla Riikan kanssa Suomessa, oltiin niin vanhoja kuin nyt, mutta vuosi oli silti 1996, koska "eihän tää voi olla 1997 eikä 2007, kun se Jeff kuoli 1997 kesällä, tän on pakko olla 1996!". Jeff oli matkalla raskaana olevan tyttöystävänsä sekä bändin kanssa. Kaikki hitit esitettiin (varmasti samassa järjestyksessä kuin Grace-levyllä). Jeffin tyttöystävä oli mukava, keikkapaikka oli pieni, ja yleisöä oli minimaallisesti. Puhuimme paljon musiikista, söimme ja joimme punaviiniä. Jossain tiedättekö, humisi meri. Sellainen valtameri - Don sanoi pari päivää sitten, että Tallinkin laivoista tulee melkein sellaiset aallot kuin merestä, mutta meressä ne menevät harvemmin, ne aallot.

Yö oli melskeinen. Kadulta kuuluivat ennustetusti huudot, rikkoutuneet pullot, saattoipa olla kolarikin. En herää niihin, havahdun. Heräsin herätyskelloon, halusin katsoa Henkien kätkemän. Katsoinkin melkein koko leffan, paitsi lopuksi piti rynniä keittiöön tekemään tomaatti-herkkusieni-chili-kastiketta ja pastaa. Ehdin töihin juuri sopivasti.

Unen tiede

Katsoin äsken Science of Sleepin, toistamiseen. Kaisa oli kiltti ja lainasi leffaa.

Muutenkin päätin ottaa tämän viikonlopun levon kautta. Töitä siis molempina päivinä, mutta omaa aikaa. Olen saanut luettua pari sataa sivua romaania. Kuunnellut Ryan Adamsin Jacksonville City Nights levyä, kuten myös Asan Terveisiä kaaoksesta. Ja parasta, että krapulaa ei ole, eikä tule.

Söin eilen Pihlajasaaressa mansikoita, tänään napsin luumuja, kun hyviä sai halvalla. Mieletöntä viettää kesää ja harhailla omissa ajatuksissaan. Uiminen on myös kesän parasta viihdettä. Meinasin mennä tänä yönä uimaan, mutta tajusin, että puistot ja rannathan ovat täynnä teinejä, juhlimassa koulun alkamista. Onneksi ei vielä.

Mutta palaan vielä tuohon uneen. Olen piakkoin käpertymässä sikiöasentoon sängylle, on liian kuuma nukkua pariin ensimmäiseen tuntiin, loppuyön näen unia, joissa seikkalen liikaa. Hengästyn ajatuksesta, että sukellan syvänmerenpohjaan ja että Itämeressä ui valtavia meduusaparvia. Näin viimeyönä pätkiä vanhoista unistani, pitkästä aikaa häiritsevä seepiansävyinen satamauni tuli nopeutetulla puheella. Isäni puhuu siinä merimieheydestä, minä olen pieni lapsi. Minulla on ponnarilla hiukset, enkä ymmärrä miksi valaat uivat ihan laiturin vieressä. Minusta olisi pitänyt tulla meribiologi. Itämeren meduusat olisivat löytäneet ymmärtäjän.

Rautatiekatujen ympäristö on hektistä, onnelassa melskataan, meidän porras on kustu ja kuulen yöllä unen seasta keskusteluja, jotka kotimatkalla suutelemaan pysähtyneet kertovat toisilleen. Siellä on myös rikkinäisten pullojen ääniä, rikkinäisten ihmisten itkuja. Mutta ei kaduta yhtään, vaikka onkin tässä ihan kulmilla niin paljon baareja. Elämää pitää olla, elämää voi hiljentää, mutta ei koskaan ottaa pois. Tervetuloa melskaajat, kyllä minä teidät kestän.

Mul' ei oo maata millä maata,
ei mille laulaa, minka rauhan vuoksi raataa,
etsin äärimmäistä reunaa ja puhetta kaiken keskellä.
Mul' ei oo maata ei kivijalkaa,
minkä markan vuoksi raataa,
yritän ymmärtää jo liikaa
ja lopulta kerran hölmistyn

/asa - vaaranmaa

1 laulu korjataan

Huomasin tänään, että argentiinalainen tango: Por una Cabezassa (Carlos Gardel ja Alfredo Le Pera) saa mut itkemään. Pillitin avoimesti stokkan kellon alla kun jousisoitinkvintetti soitti kyseisen biisin. (POR UNA CABEZAhan on hassu laulu, jossa vertaillaan hevosvedonlyöjän rakkautta hevosiin ja naisiin :)

Vapaa suomennos pääkohdista voisi olla:

Menettää päänsä,

tämä oli kaikki se hulluus,

hänen suunsa suudelmassa

pyyhkii pois surun

se tasoittaa kitkeryyden

Menettää päänsä

jos hän unohtaa minut

ei mitään menetettävää enää

minun elämäni tuhannen kerran

miksi eläisin sen?

Myyrä ei tykkää auringosta

Myyrä ei ole vielä muuttanut värejään pahemmiksi, pientä vihertymistä kuitenkin on tapahtunut vatsan kohdalla. Pelottaa, että "jipii, juu, mennään, tehdään"-myyrän tassut laskeutuvat pian alas, kun sekään ei tykkää kuumuudesta.

Olen aina sanonut, että kuolen, jos menee yli 30 asteen. Niin ei käynyt viimevuoden ruisrokissa, mutta nyt kyllä ahistaa. Ette usko, miten täysi pää tuntuu olevan kun ilmastointi ei toimi. Lääkkeet alkaa tulemaan hien mukana pois, se tuoksuu kemialliselle. Ja olen nyt aika varma, että nenätipat itsessään aiheuttavat päänsärkyä. Täytynee kysyä lääkäriltä, onko se normaalia, kun seuraavan kerran pääsee sinne. Ajattelin vaihtaa sumutteeseen.

Kahvin jämät kupissa vielä, sit mä lähden jonnekin. Mun seura vaan ei paremmille kelpaa. Pitänee tehdä ekskursio viinipullon kanssa Suokkiin tai jonnekin meren rannalle. Mulla on kotitekoista pizzaa tuolla jääkaapissa ja Pulkkisen Raja kesken vielä. Sitten otan mukaan pyyhkeen, uikkarin, lakanan ja tämä yö ei ole ulkona nukkumista varten, vaikka tekisi mieli. Ihmiset on kyllä vammaisia. Rajoittavat itseään, koska se ei ole soveliasta. Paskat. Huomisaamuna töihin, herättelen teitä kaikkia sitten kuudelta.

Good Morning!

I wanted to write something to Annette, I know she visits here every now and then, and I feel that she's needs to have something to read on her sickness leave.

Helsinki is beautiful today, it's sunny, shining, and we're going today to Pihjalasaari to enjoy the summer. Temperatures have reached +25 celsius, which means in Finland, that it is officially good summer. Otherwise you can start to feel autumn's coming. Schools will start after 1 ½ weeks. My smallest little sister goes to the high school, so she's last one of our pupils here. No problems, my relatives keep on doing good work with babies, I became an aunt in the beginning of June, but I still haven't met that small boy, whom my dad feels pride.

I am looking new works. I need challenges, which I cannot get from my current work. Lets see what happens. In next year I also try to get out from the Uni, at last. So all's well. I hope Berlin and other great places on the globe are full of vigor. And here's someone who waits to see you all again. Visas to Finland from your embassies and tickets from your local plane company :)

9 laulua

Laulu, joka muutti elämäni on varmaankin Placebon Without You I'm Nothing. Se on sellainen, jota ei tarvitse osoittaa kellekään. Kunhan muistaa, että ilman muita ihmisiä, ilman oman egonsa kontekstia, emme olisi mitään. Tätä on kuunneltu niin Lillessä kuin Riiassa kuin Esbjergissä C-talon puskassa. Without you, I'm nothing at all.

Laulu, johon en kyllästy voisi olla hyvinkin Interpolin Leif Erikson. Olen varmaan kuullut kyseisen kappaleen tänäkin kesänä satoja kertoja. Leif Erikson oli viikinki, joka löysi amerikan. Mutta miksi Leif seikkailee rakkauslaulussa. No, jos jonkun rakkaus on subliminal, niin ainekin minun rakkeuteni tuota laulua kohtaan.

Laulu, jonka haluaisin ottaa mukaan autiolle saarelle, jos mitään muuta ei saisi ottaa. Toisinsanoen, jos unohtaisin koko maailman laulut niin minkä laulun haluaisin kuitenkin muistaa. Luulen, että se on Kim Kuusen Hiljainen Laulu. Se oli tärkeä ja on edelleen tärkeä muistutus haavoittuvaisuudesta ja yksinäisyydestä ja yhteisöllisyydestä ja kaikesta muustakin tärkeästä.

Laulu, joka saa minut ihan hulluksi. Jos joku soittaa discossa esim. Tampereen Doriksessa pulpin disco2000, niin mää ainakin tanssin vaikka ne yrittäis estää!

Laulu, joka saa minut kyyneliin oli joskus teininä Eppu Normaalin Kun olet poissa. Enää se ei vaikuta niin. Nyt se on semmoinen laulu kuin Romanssi. Leif Wagerilla kiitos.

Laulu, jonka toivoisin tehneeni itse. Olisin halunnut olla äänittämässä Summertimea kolkytviis. Tai sitten laulamassa saman kappaleen samoin taustoin vuonna '69 eräällä pellolla Bethelissä, New Yorkissa.

Laulu, jota ei koskaan olisi pitänyt tehdä kenenkään. Toivoisin, että kesärenkutuksia Tytöt tykkää, Vielä on kesää jäljellä, Sommartiden ja varsinkaan Pelimies, ei olisi kukaan jaksanut tehdä.

Laulu, joka soi stereoissani nyt. Kaisa Korhonen laulaa Chydeniuksen sävelin ja Marja-Leena Pirisen sanoin Kuolleesta rakastetusta.

Laulu, jonka haluan kuulla seuraavaksi, ja jonka aion etsiä käsiini on Patsy Clinen Walking After Midnight. Vois ottaa pienet iltakävelyt parketilla.

ohos. 100 täys.

Luulin, että se olisi vasta seuraava. Mutta yllätyksiä on monenlaisia.

Perustin blogin miltei vuosi sitten 12.elokuuta pitämään yllä omaa päätäni ennen kuin lähtö Latviaan oli käsillä. Samaan aikaan myös ystäväni Riikka lähti kohti Beniniä ja ystäväni Teemu kohti Pietaria. Meistä kaikista tuli expatteja. Sittemmin minä olin ainut joka tuli maitojunalla kotiin. Muut jaksoivat koko vuoden.

Ajan kanssa Latvia näytti myös paskempia puoliaan. Niistäkin on henkisesti jo päästy yli.

Keväällä painiskelin tyhjyyden kanssa. Ja pitäisikö päivittää blogia elämästä, jossa tapahtuu liikaa, muttei mitään merkittävää? Kevät meni Ruskeasuolla ja sitten alkukesä kuin huumassa.

Nyt jotenkin heinäkuussa ajatukset muodostuivat ja konkretisoituivat sairastumiseen. Ja myös vuosien tuska ja pinnistys pääsi ilmeisesti vilahtamaan kuoren ohi. Olen huomannut, että saa olla myös heikko ja ärtynyt. Ja ennenkaikkea väsynyt. Väsymys on ilmennyt monin tavoin: en jaksa katsella ihmisiä, en jaksa lähteä ulos, en jaksa herätä aamulla, enkä varsinkaan jaksa juoruta paska-asioita päivittäin. Enkä jaksa olla vihainen, ärtynyt, typerä, väsynyt enkä varsinkaan kipuinen. Pärjään siis erittäin hyvin.

Työt ovat yksipuolisia, joskus jopa tylsiä. Kaipaan elämääni haastetta, ja toivottavasti tuleva vuosi tuo sitäkin. Piakkoin juhlin varttivuosisataa -- olen vielä ihan nuori ja sitten onkin taas koulunkäynti ajankohtaista. Toivottavasti seuraavan vuoden aikana päivittelen sitä, kuinka vaikea on saada gradupaperi valmiiksi. Isi ja äitikin voisivat olla tyytyväisiä - lapsensa valmistuu keskimääräistä nopeammin, vaikkeivat vieläkään voi uskoa, että yliopistossa voi kuluttaa aikaa enemmän kuin neljä vuotta.

Eniten kuitenkin -- jipii, voisin rummuttaa, että jatkan jotain muitakin blogeja. Vilkaiskaapa profiilin alta. Ehkä jopa keskustelua aikaansaaden.

Ainiin, minun piti paljastaa jotain: ei minulla ole mitään paljastettavaa, asianosaiset tietävät minusta juuri sen minkä täytyy -- ymmärtääkseen edes hetkittäisesti.

Milloin haikarat palaavat?

Haikarat kai palasivat jo Latviaan, löysin seuraavan tekstin siivotessani tiistaina. Kävin läpi kaappeja, ja huh kun säikähdin.

kun työntäytteisiä hevosmiesvuosia lasketaan
kun tammet alkavat taas vihertää vuosien jälkeen usvassa
kun on taas latoja lempijöille
kun katuvalot sammutetaan talven jäljiltä

ensin meidän täytyy
odottaa lumen menoa
odottaa lakanalle painautuvaa
olla hiljaa ja juoda kaksi lasia viiniä odottaessa

kun palaat, tuo mukanasi:
lehdet puihin, sammakonpojat puroihin
hymy lasten kasvoille, raitiovaunut, jotka pysyvät aikataulussaan
ja pitkäjalkaiset kattojen asukit
tuo ne, ilman ei tule kevättä.

Tämä oli kerran Raina Bulvarin ja Kr.Baronaielan kulmassa ajatusten virtaa. Minulle tuli dejavu tuosta hetkestä eilen. Ja sitten tajusin, että tuo on ehkä nyt. Tuona päivänä satoin paljon lunta, oli ehkä marraskuu, tai joulukuu, koska olimme juuri olleet kenttätyömatkalla Mednevassa, Latgalessa, itäisessä-Latviassa. Sinä iltana ajoimme Ludzan ohi autolla. Istuin etupenkillä sen pojan vieressä, jonka nimeä en muista. Tienreunassa meni hevoskärry, jota käytetään yhä Latgalessa traktorin tilalla, yksinäinen 80-luvulla pelastettu kulttuuritammi (80-luvulla Latviassa oli vapausliike, joka vapautti ja kunnosti vanhoja tammipuita ja piti niitä latvialaisen itsenäisyyden symboleina..) kiertyi usvaan. Katuvalo loisti pimeässä illassa ja niin, siellä oli latoja. Satoja koko sen matkan varrella. Yhden kulmalle pysähdyimme juomaan termoskahvia. Mutta minulle tuli kova ikävä kevättä ja kesää ja se oli varmasti ennen joulua, koska ketään ei ollut. Raitiovaunut alkoivat kulkea aikatauluissaan ehkä sittemmin, ja haikaroita en näe tänä kesänä. Ensimmäinen kesä, jos niin ei käy vuoden 2003 jälkeen. Sammakonpoikia näimme juhannuksena Laurin mökillä. Kaikki muu on hyvin.

Mitä tästä jää käteen. Noh, mulla on julmettu ikävä... Latviaa. Bloggaan vielä töistä tänään toiste. Huomenna on aikaa sadannelle. Sitten paljastelen itsestäni jotain, mitä ette vielä tienneet.

Breathe

Näin vihdoin sen Nthabin livenä, ja kyllä se kannatti. Elämäniloinen ja huumorintajuinen asenne esiintymiseen - ja se, että tykkää siitä mistä tekee. Suosittelen kaikille.

Mun tilanne ei ole sen parempi, kamalan vammanen olo joka puolella, ja kun eilen sinne Redrumiin pääsin, meinasin nukahtaa penkille. On kuitenkin huojentavaa, että jaksoin senkin verran. Ihan älytöntähän tämä on, töissäkin ilmastointi on vissiin rikki kun joka puolelta hikoaa.Tai sitten ei, koska työkaverit eivät valita.

Pitäisi vielä päättää, että Sanomatalon henkilöstöravintoa vai opiskelijoiden muonaa Kaivopihalla. Pihalla on parempi sää, ja räkoreita.

97

Ollaan menossa jo noin korkeassa bloggauksessa. Jätän sitten numeroon sata tiivistelmän vuodesta. Näköjään yhteen vuoteen mahtuu noin sata bloggausta.

Eilen olin M:n kanssa vahtimassa siskonsa lapsia. Tai vahtimassa on väärä ilmaus, jos ensimmäinen on osaava viisivuotias ja toinen itsenäinen seitsenvuotias. Käveltiin meren rantaa, käytiin puistossa Herttoniemessä, keinuttiin - minäkin keinuin, nähtiin koiria ja ihmisiä. Lapset ovat kyllä hämmästyttävän sosiaalisia: jos jotain toista lasta ei tunneta, niin tutustutaan. Ja naapurin poika sattui huudeille, joten leikkiä ei oisi voinut millään jättää kesken. Vaikka vähän jo masu murisikin. Paluumatkalla tein kolme vatsalihasta, vanhempi lapsi pari ja nuorin demonstroi kuinka tehdään selkälihasliikkeitä. M tyytyi myhäilemään tyytyväisenä.

Söimme ulkona salaattia ja tonnikalatomaattipastaa. Jälkiruuaksi meillä oli seitsenvuotispäiväsynttärikakkua ja kahvia sekä mansikkaista mehua. Jäi vielä aikaa askarrella rannekorut, hiuskorut sekä kaulaketju. Kaikki saivat nätit koristeet. Lasten isä tuli ajoissa kotiin moottoripyörällään, joten me jätimme kolmikon nauttimaan lämpimästä iltapäivästä ja illasta. Metrolla Kaisaniemeen.

Kaisaniemestä suoraan kaupan kautta (jäätelöä!) Espan puistoon kuuntelemaan Pekka Kuusistoa Etno-Espan aloituksessa, myöhästyttiin, joten kuultiin vain Sanna Kurki-Suonion Trioa. Keskusteltiin maailmasta ja elämästä. Ja että minua väsytti. Kävelin kotiin, kykenin hetken olemaan koneella, sitten täytyi maata taas. Katsoin Laivaelokuvan ja nukahtelin jo sen aikana. Tänään heräsin puoli kaksitoista. Hyvä aika alkaa siivoamaan. Pitäisi vielä se Nthabi nähdä livenä, kun en vielä ole nähnyt kipujen ja verenvuodon vuoksi. Onneksi eilinen meni kevyesti.

por una cabeza

olin ulkomailla suomessa, nukuin huonosti ja heräsin satoja kertoja. soitin jeff buckleyn levyn taas kerran ympäri. ja minusta tuntuu, ettei minulla ole enää paljoakaan annettavaa. väsymys ja lääkkeet pistävät pään sekaisin - ja lisäksi en jaksa ihmisiä. en pysty keskittymään.

kaikkea voi tapahtua ihmisille, nyt meni kaksi vuotta nopeasti, olen taas henkisesti enemmän pystyynkuollut, joku kuolee niin pala kuolee. pakda-viinipullo ja rikkinäinen tietokone muistuttaa kylmästä syyskuisesta illasta, kun voi kuunnella por una cabezaa repeatilla ja jostain syystä ketään ei ole kotona. läikytin punaviiniä näppäimille, muille sanoin että se on teetä. sama asia, sokeria molemmissa.

odotan viestiä, jota en koskaan tule saamaan. minä en voi huonosti, minua ei masenna. mutta kukaan ei voi viedä niitä hetkiä pois, kun mietin maailmaa. etsin todotango-sivut netistä taas ja soitan argentiinalaista. haluan muuttaa etelään. haluan huumautua rytmistä.

huomenna menisin tapaamaan lapsia. kaikki sellaiset ovat mukavia. niillä on enemmän järkeä päässä kuin meillä.

I've seen this room and I've walked this floor

Töissä on hiljaista. Kuuntelen ja katselen You Tubesta Buckley leffoja. Just nyt menee Everybody Here Wants You. En ole nyt ihan varma, että onko tämä nyt näitä postmortem-julkaisuja. Taitaapi olla kun se on "my sweetheart, the drunk" -albumilta. Teen itselleni paraikaa simpsons-hahmoa leffan kotisivuilla. Pastean lopputuloksen teidän katseltavaksenne ihan just.

Nopeimmat voivatkin huomata, että en taida ihan ton näkönen olla. Mutta voisinkin olla, jos asuisin Springfieldissä. Ainakin keltanen, musta ja sininen ois olennaisessa osassa. :)

Mua kosiskellaan Be Welcomen Local Volunteer -vastaavaksi seuraavin sanoin: "We really need strong local volunteer managers, people with good communication skills and a good portion of charisma - people like you".

Haha. Näytänkö ihan siltä tuossa kuvassa ;)

Edit: Kuva katos, paikannuksessa paraikaa.

Kesäksi kuntoon: söpöstä kuumaksi

Vaimo Kaisa kävi kylässä eilen ja pakollisten Espoo Cine-, sairauskertomus- ja ihmissuhdekeskustelujen päädyttiin katselemaan valokuvia intternetistä. Kaisa on muuten IMDB:ssä jo tässä iässä kertaalleen, mutta mää en missään. Tää oli tälläinen voipersekuensaamitääaikaseks-juttu taas. Mutta niihin valokuviin. Satuttiin vilkaisemaan Anttia, kenen tädiksi pääsin tuossa hetko sitten. Siitä luontevasti siirryttiin galtsussa eteenpäin, kunnes jouduttiin vilkasemaan mun kuvia. Kaisa katseli hetken ja tuli lopputulokseen "söpöstä kuumaksi". Kyllä mä tiesin, että sillä on outo maku, mutta että kuumaksi. Kaikkea sitä kuuleekin. Kaisa läksi roiskeläppäpitsan ja jäätelökulhon jälkeen jatkamaan matkaa. Itse jäin makamaan puolikuolleena lattialle.

Illalla R laittoi tekstiviestin, että olisin Nthabin listalla Tavastialle. Särky ja poru oli kova vielä puoli yksitoista illalla, joten jouduin laittamaan viestin, ettei kykene. Otin hiukkasen Brufenia ja päälle vielä yhden Sirdaludin ja puolessa tunnissa valahdin veteläksi, että uni tuli. Yöllä insidentti, kun kämppikset tulivat kaikki kännissä kotiin. Heräsin meluun, mutten saanut itseäni sirdaludien vuoksi sängystä ylös. Kuuntelin siinä sitten Vesku Loiria esittämässä Nocturnea ja Lapin kesää. Ja joo, Nocturne on hyvä biisi, mutta Vesku Loiri. OUNOU.

Aamulla (no tosi aikasin puoli 11) "kostin" luukuttamalla Jeff Buckleyta. Mulla on pakli-kausi menossa ja se meinaa sitä, että on jo viikon enemmän tai vähemmän soineet ne pari yksinäistä levyä. Mutta se musa antaa mulle turvallisuuden tunteen. Vaikka se laulaakin : "Wise men say/It looks like rain today/It crackled on the speakers/And trickled down the sleepy subway trains/For heavy eyes could hardly hold us/Aching legs that often told us/It’s all worth it/...We all fall in love sometimes".

Huhhuh nimittäin aivan mielettömät fiilikset

Oon ihan täynnä puudutusaineita ja muita särkylääkkeittä ja mun silmistä tulee kyyneleitä vaikken itke. Mun nenää ronkittiin lisää, ja sain diagnoosin ja lähetteen leikkaukseen.

Nyt pitäis vaan jaksella sen verran, että jos nukkuis hetken ja sit menis vaikka illalla kattomaan Nthabia Tavastialle. Tulkaa mukaan.

mikään muu ammattiryhmä?

Kävin lääkärissä, ikävä kyllä lääkäri vietti lomaansa Kokkolassa. "Kyllä mä ajattelin, että vois soittaa ja kysyä onks mulla tänään työvuorot siellä, mutta en mä sitten ehtinyt". Kaiken lisäksi olin istunut 50minuuttia paikalla ennen kuin hoitaja tuli sanomaan, että saattais olla jotain. Mun aika on ilmaista. Alko kiehuttaan niin paljon, että otin omat lomat huomiseks, tai no en mä tässä vitutuksessa + säryssä jaksais mitään tehdäkään. Huomenna uudella yrityksellä.

Vertauksen vuoksi: mä voisin tänää jättää menemättä Kaitsulle avustaa. Mut mähän saisin potkut. Ja varsinkin kun K ja T kysyi jo maaliskuun alussa, että lähdenkö K:n kanssa kattoo Rollareita. Hehe. Mut sama asia. Paitsi että toi lääkäri ei saa ees pahaa mieltä. Saatika potkuja.

Vittu.

ATWA

Huh. Oon väsy, poikki. Kohta takas lääkäreiden puheille. Röntgenit näytti viehättäviltä. Sairaskertomus seuraa perässä.